Botuliinipistoshoito – apua bruksismiin
Bruksismilla eli narskuttelulla tarkoitetaan joko unen aikaista tai valveilla tapahtuvaa tahdosta riippumatonta hampaiden nopeajaksoista kiristelyä ja hidasliikkeistä narskutusta. Bruksismi on lievänä hyvin yleistä, ja ajoittaisena sitä ilmenee suurella osalla aikuisista ja nuorista. Hankala-asteista ja hoitotoimenpiteitä edellyttävää bruksismia esiintyy 5–10 %:lla aikuisista.
Voimakas ja usein ilmenevä bruksismi voi vaurioittaa hampaita ja niiden kiillettä ja aiheuttaa hammaspaikkojen lohkeamista. Se voi aiheuttaa erilaisia suun seudun kiputiloja, suun limakalvon haavaumia, korvakipua, tinnitystä tai päänsärkyä. Puremalihasten liikarasitus voi heijastua myös kasvoihin ja aiheuttaa kaulan ja hartioiden lihasjäykkyyttä ja kiputiloja.
Jatkuvasti ilmenevän ja voimakkaan bruksismin kohdalla on aina hyvä kääntyä hammaslääkärin puoleen. Hoidossa käytetään yön aikana purentakiskoja sekä tarvittaessa lisäksi noin kolmen kuukauden välein annettavia botuliinitoksiini-injektioita.
Botuliinipistoshoito
Vaikea-asteisesta narskuttelusta kärsivälle voidaan hoitomuotona suositella myös botuliinitoksiini-pistoksia. Botuliinitoksiini A estää hermolihasliitoksen viestin välityksen, mikä estää yliaktiivisen lihaksen toiminnan narskuttelussa. Lääke vaikuttaa 2-3 kuukautta, minkä jälkeen lääkeaine on uudelleen pistettävä kudokseen, mikäli sama vaikutus halutaan toistaa.
Hoitoon varataan kolme aikaa botuliinihoitoihin erikoistuneelle hammaslääkärille. Ensimmäinen käynti on arviokäynti, jossa tehdään kartoitus ja arvio hoidon soveltuvuuteen. Koska botuliinitoksiini-injektiot eivät kuulu käypähoitosuosituksen hoito-ohjeistuksiin, se ei ole ensisijainen hoitomenetelmä kipeisiin puremalihaksiin. Tämän takia purentakiskohoitoa tulisi kokeilla ensisijaisena hoitokeinona ennen botuliinihoidon aloitusta.
Mikäli hammaslääkäri näkee, että hoitoon voidaan ryhtyä, laaditaan lääkemääräys apteekkiin tarvittavasta valmisteesta. Asiakas hakee lääkeaineen itse apteekista, sillä lääke on KELA-korvattava.
Botuliinipistoshoito –käynnillä pistokset laitetaan sekä leukakulman alueelle että ohimolle kahteen suurimpaan puremalihakseen molemmin puolin. Asiakas on toimintakykyinen ja ajokuntoinen heti injektioiden laittamisen jälkeen, sillä lääkkeen teho tulee esiin aikaisintaan viikon kuluttua pistoksien laitosta. Pistoskohdat voivat olla aluksi kivuliaat ja punoittavat, mutta kipu poistuu yleensä vuorokauden kuluessa.
Kontrollikäynti sovitaan aikaisintaan kahden viikon päähän hoidosta, jotta lääkkeen hyötyä olisi mahdollista arvioida. Mikäli potilas saa hyvän hyödyn annetusta hoidosta, voidaan hoito uusia aikaisintaan 3 kuukauden kuluttua edellisestä.
Asiakkaan kommentti botuliinipistoshoidosta
’’Aloitin purentakiskon käytön noin viis vuotta sitten, sillä olin jo jonkin aikaa herännyt aamuisin leukakipuihin ja hampaiden herkkyyksiin purressa niitä koko yön yhteen. Hammaslääkäri kertoi tuolloin myös poskihampaissa näkyvän kulumia ja halkeamalinjoja. Purentakisko auttoi yölliseen puremiseen, eikä aamuisia särkyjä enää esiintynyt niin paljoa. Minulla oli kuitenkin tapana jännittää huomaamattani leukoja ja purra hampaita voimakkaasti yhteen päiväsaikaankin, vaikkapa keskittyessäni johonkin. Kärsin tämän vuoksi vielä aika paljon päänsäryistä. Siispä päätin kokeilla, saisinko apua botuliinipistoshoidosta.
Ensimmäinen käynti hammaslääkärin kanssa oli ariviointikäynti, jossa tunnusteltiin kipukohtia, tarkastetiin purentakiskon kunto sekä tietysti arvioitiin soveltuvuuteni hoitoon. Varasin ajan hammaslääkärin suosittelemaan suppeaan hoitoon, jossa pistoksia laitettaisiin sekä poskilihaksiin että ohimoille. Kasvoihin pistäminen kieltämättä jännitti, mutta esimerkiksi käsivarteen pistettäviin rokotuksiin verrattuna tuntemus oli huomattavasti pienempi. En todellakaan kokenut tarvetta pintapuudutteeseen. Pistoskohdat olivat saman päivän ajan koettaessa arat, ja pienen mustelmankin sain toiselle puolelle poskea. Muuten pystyin jatkamaan työpäivää normaaliin tapaan, enkä seuraavana päivänä enää tuntenut mihin tarkalleen oli pistetty. Sovimme hammaslääkärin kanssa ensimmäisestä hoitokerrasta kontrollin viikon päähän. Päivä päivältä leukani tuntui kevyemmältä, ja huomasin erityisesti päiväsaikaan, että hampaat eivät jatkuvasti koskettaneet toisiaan, leuat olivat siis rentoina.
Kontrollikäynnillä lisättiin botuliinipistoksia vielä kallon takaosiin, sillä pääkipuja vielä esiintyi. Nämä kalloon laitettavat pistokset eivät tuntuneet juuri miltään, tai sitten olin jo viime kerrasta karaistuneempi potilas. Kerroin hammaslääkärille pienistä “impulssimaisista” tuntemuksista poskissa ja ohimoilla, jotka hänen mukaansa kuuluivat asiaan.
Voimakkaimmillaan pistosten vaikutus tuntui kahden viikon jälkeen, jolloin sitkeämmän ruoan pureskelu oli työläämpää ja leuat tuntuivat erityisen jäykiltä suuta avatessa. Erityisesti leuan suhteen hoito on toiminut kohdallani hyvin. Lievistä päänsäryistä olen vielä ajoittain kärsinyt, mutta huomattavasti vähemmän. Botuliinin vaikutus häviää noin kolmen kuukauden jälkeen, mutta toivon, että pääsisin leukojen purentatavasta näin eroon. Tai sitten jatkan pistoshoitoa, sillä on ollut huojentavaa ja kirjaimellisesti rentouttavaa elää kevyin leuoin!’’
Ajanvaraus
Soittamalla: 03 231 0100